|
Post by Klaudia on Aug 12, 2013 21:40:02 GMT 3
Tähän jotain kivaa grafiikkaa.
|
|
|
Post by Klaudia on Aug 15, 2013 15:05:19 GMT 3
"Tunsin huuman harjassani, ja sateen vuoksi kostuneen maan kavioideni alla. Käänsin päätäni ja näin ystäväni Murun nukkumassa päätään nuokuttaen. Heitin iloisen pukin, mutta laskeutuessani maahan kaikki meni pieleen. Tunsin ensin maan katoavan jalkojeni alta. Sitten tunsin hoipertelevani kohti sähköpaimenta, ja hetkessä rysähdin suoraan aitaan, tuloksena se että piikkilanka viilsi ihooni, varsinkin jalkaani kammottavat haavat. Hirnahdin kivusta, ja kun silmissäni sumeni, kuulin vain etäistä kavioiden kopsetta ja hirnuntaa kun Muru havahtui hereille"
Heräsin aamulla aivan normaaliin tapaan. Yritin nostaa itseäni sängystä pikkuhiljaa, mutta tuloksena oli vain se, että makasin sängyssä varttitunnin silmät kiinni ja ajatukset kaukana. Kun vihdoin aurinko pakotti minut avaamaan silmäni, kellon viisarit osoittivat kahtatoista. Nyt ei ollut töitä, joten ehtisin vallan hyvin käydä ratsastamassa Estellellä. Heitin jalkani sängyn laidan yli, ja nostin siron ruhoni pystyyn. Hoipertelin puiselle vaatekaapille, ja laiskasti kokosin viereeni pinoon päivän vaatteita. Nuhjuinen korallinpunainen t-paita, ratsastushousut, mustat yleissukat. Riisuin yöpaidan päältäni, ja puolialastomana kiskoin sukat jalkoihini. Juuri pestyt ratsastushousut tuntuivat aluksi nihkeiltä, mutta sain ne lopulta kiskottua jalkoihini, paidan sujautin nopsaan pään yli. Yhtään kiirehtimättä siirryin kylpyhuoneeseen, ja iskin hiukan ripsaria peliin. Sen kummemmin en meikkiä alkanut väsätä, tyydyin harjaamaan suurimmat takut ruskeista hiuksistani ja kietaisemaan ne poninhännälle. Huuhdeltuani kasvoni lähdin keittiöön pientä asuntoani tutkiskellen. Valkoiset seinät, siellä täällä muutamia tauluja ja valokuvia, ja hyvin yksinkertainen sisustus. En viettänyt kotona paljoakaan aikaa, ja kun moni tamma varsoi siittolalla, yövyin usein tallilla.
Siirryin keittiöön, ja nappasin vadista omenan. Istuuduin mustan pöydän ääreen mutustelemaan hedelmää kaikessa rauhassa, ja miettimään erillaisia harjoitustapoja Estellelle. Puhelimeni pärähti muutaman kerran, merkkinä viestin saapumisesta. Hymähdin hiljaa, ja vedin tuolin syrjään, askeltaen rauhassa tiskipöydälle. jonne olin puhelimeni jättänyt. Avasin näppäinlukituksen, ja huomasin viestin tulleen Elisalta:
"Ajattelin ilmotella että menen nyt hakemaan Murun sisälle, saako Ellunkin ottaa samalla? - Elisa" Hymy nousi kasvoilleni kun ajattelin Ellua ja Murua. Vastasin viestiin että Ellun saa hakea sisälle, ja että olin matkalla tallille. Otin puhelimeni mukaan ja astelin eteiseen. Eilen valmiiksi pakkaamani tallilaukku odotti vain minua ja puhelinta, joten sujautin sen yhteen sivutaskuun. Kiskoin mustat ratsastussaappaat jalkoihini, ja nappasin kypärän ylähyllyltä. Varmistin oliko autonavaimeni paikallaan, ja sitten astelin ulos punainen tallikassi olallani. Pirteä, mutta lämpöinen loppukesän ilmasto oli miellyttävä, joten istuessani autooni avasin heti ikkunan. Painoin radion päälle, ja ensimmäiset sävelet Studio Killersin Jennystä kajahtivat ilmoille. Hymy hiipi kasvoilleni, ja asetin suuret mustat aurinkolasit silmilleni, ja lähdin ajamaan tallille. Sitten painajainen alkoi. Puhelimeni pirahti soimaan, ja hymyillen vastasin tavalliseen tapaan puhelimeeni; "Klaudia puhelimessa". Kuulin itkua, hevosen hirnuntaa ja ihmisten huutoja taustalta, ja erotin heikosti Elisan kauhistuneen äänen. "Estelle.. se on loukkaantunut. Kaatui kai aidan päälle, sai pahan säköiskun ja kylkeen useita haavoja, yksi puunsäle teki aika pahaa tuloa.. eläinlääkärille on soitettu. Muru on kunnossa.. onneksi". Lauseen lausuttuaan olin hetken ymmälläni. Mitä olin juuri kuullut? Aivoni sisäistivät asian turhan hitaasti, mutta tajutessani tilanteen käänsin autoni sivuun ja huusin: "MITÄ? Mä tulen heti!" Starttasin auton uudelleen hyvin voimakkaasti, ja ajoin "tahallani" punaisia päin. Tallille olisi enään vajaan kymmenen minuutin matka, mutta se saattaisi olla liian pitkä aika, Ellu ei ehkä eläisi niin kauan, jos puu oli lävistänyt ihon lähellä sydäntä, tai muita tärkeitä elimiä. Tämä oli painajaista, ja samalla kun käännyin hiekkatielle joka johti tallille, näppäilin hiukan haparoiden isäni numeron. Kaukopuhelu Viroon tai ei, hänelle piti kertoa. Puhelin hälytti muutaman kerran, kunnes kuulin isäni reippaan äänen, ja hevosen hirnuntaa. Olikohan se Greta? Vai Mellan, Estellen emä. "Hei rakas, miksi soitit? Olin juuri viemässä Gretaa ja varsaa pihalle. Atlas on tosi reipas varsa, vähän kuin Estelle. Mitä Estellelle muuten kuuluu?" isäni sanoi aavistamatta mitään. "Estellestä, mun pitikin soittaa.. se on haavoittunut. Kaatui tarhassa aidan päälle, olen just matkalla sinne." Seurasi hiljaisuus. Isäni oli kuitenkin kasvattanut Ellun, ja tunsi sen jopa paremmin kuin minä. Hän kauhisteli asiaa, ja keskustelimme hetken, kunnes Kivihaan punainen tallirakennus pilkisti kadun päästä. Suljin puhelun ja kiihdytin vauhtiani. Näin kauhukseni hevoseni makuullaan tarhassaan, Elisan, Mallan ja Siirin sen ulkopuolella, Mallalla näkyi olevan puhelinkin korvallaan. Pysäköin auton huolimattomasti ja juoksin muiden luokse. Elisa piteli Murua huolestuneen näköisenä. "Koska ne tulee?!" Kysyin hädissäni Siiriltä, joka vastasi heidän olevan hetkenä minä hyvänsä täällä. Ei kestänyt tuskin minuuttiakaan kun kujan päästä ilmestyi eläinlääkärin auto, ja hevossairaalan kuljetusvälineet. Vaihdoimme muutaman sanan lääkärin kanssa, mutten pystynyt jäämään katsomaan kun tammaa yritettiin siirtää autoon.
Harhailin talliin, ja vaelsin karsinoiden luona. Hymyilin Mallan islanninhevoselle, joka törrötti huultaan kuin ori konsanaan. Hymyn sai mys lämppäritamma Cream Coffee, joka työnsi minulle peräpäänsä kun lähestyin karsinaa. Kuulin kavionkopsetta takaani, ja sitten tunsin kuuman hengityksen niskassani. Käännyin hitaasti ja tajusin tuijottavani Murun silkkistä turpaa. " Eikö Muru karannut kun tarha meni rikki?" kysyin Elisalta, joka hymyili tammalleen aurinkoisesti. "Ei, se jäi Ellun luokse, ja hirnui kuin viimeistä päivää. Jouku sanoi kuulleensa hirnuntaa ja melua aamuyöstä, muttei jaksanut mennä katsomaan mikä oli hätänä. Mä ne sitten löysin kun menin hakemaan niitä tarhasta.
Elisa vei Murun karsinaansa, jonka jälkeen menimme kaksin putsaamaan hevostemme varusteita. Emme voineet kuin toivoa Ellun toipuvan.
|
|
|
Post by Klaudia on Oct 26, 2013 13:48:27 GMT 3
"Sehän liikkuu jo sen näkösesti, ettei ois koskaan nähnytkään minkäänlaisia haavoja, saatika leikkaussalia" Mila, friisiläistamma Linkan omistaja, totesi. "Jep! Sisupussi on toipunu ihan huippuhyvin, ja haavatkin on jo lähes kokonaan kadonneet." Totesin loistaen. Estellen onnettomuudesta oli jo muutama kuukausi, ja tamma oli toipunut täysin. Tosin olin joutunut tekemään naksutinharjoituksia tarhassa, mutta tutuilla harjoituksilla oli ollut hyvä vaikutus tammaani. Se oli terve, eikä pelännyt onnettomuuspaikkaa sitten yhtään! Linka höristeli Milalle tarhan portilta, ja brunette ojensi kätensä, jotta musta hevonen pystyisi haistelemaan sitä. "Linkakin on superhieno. Mistä sä tälläsen mustan helmen sä edes löysit?" vaihdoin puheenaihetta sulavasti. Linka oli yksi suosikeistani koko Kivihaassa, heti Elisan Murun, ja Eetun Gaian jälkeen. Gaiasta puheenollen, kyseinen andalusialainen oli juuri saapumassa kentälle omistajineen. "Ostin Amerikasta." Mila naurahti hymyillen, mutta käänsi päätään nähdäkseen mitä tuijotin. Hänenkin katseensa häivähti ihailun puolelle, kun näköpiiriin pyrähteli sulavasti kuin joutsen, andalusialaistamma Gaia. "Nyt kun Esteet on toipunut, mä olen harkinnut sen astuttamista" totesin samalla kun katselin Gaian ja Eetun alkulämppöjä. Mila käänsi katseensa minuun päin selkeästi kiinnostuneena. "Aijaa. Hienoa! Onkin hauska nähdä millaisen varsan Estelle pyöräyttää" nainen totesi, ollen täysin oikeassa. "Sanos muuta. Yritän etsiä mahdollisimman tasaisen orin, jottei varsasta tule mitään hirviötä." naurahdin puoliksi tosissani. "Pitäskö meidän jo lähtee hoitaan hevosia, ettei ehdi hämärä tulla, ennenkuin ehditään matkaan?" Mila ehdotti viisaasti. Hän oli kyllä oikeassa, sillä maastoilu kohmeisilla ja pimeillä poluilla ei houkutellut ainakaan minua. "No mäpäs haen ton Ellun, nähdään sitten tässä jonkin ajan päästä" totesin, ja lähdin riimua kädessäni puristaen kohti Murun ja Estellen tarhaa. Liinaharjainen suomenhevostamma nyhti heinää kauempana, ja Estelle veti jotain omaansa tarhan toisessa päässä. Kimo juoksenteli harja hulmuillen, pysähtyi, kääntyi, ja juoksenteli taas. "Sä et oo mikään lännenhevonen... tules tänne niin pääset maastoon" Huudahdin eestinhevoselleni, saaden aikaan sen, että hämmästynyt Estelle kääntyi katsomaan minuun päin, ja lähti sitten höristellen tulemaan aidalle. Ponikokoinen hevonen oli siis tänään yhteistyöhaluinen, mikä helpotus! Avasin portin, ja asettelin riimun tamman päähän. Sillä välin Muru oli tullut katsomaan, minne sen ystävää vietiin. Kahdesta pohjoismaalaisesta oli tullut todelliset sydänystävät, ja sen kyllä huomasi, kun katseli kuinka kaihoisasti Murukin huuteli ystävänsä perään. "Rauhassa vaan, Ellu tulee jo parin tunnin päästä takaisin." Silitin liinakon päätä, ja kuin tamma olisi ymmärtänyt puheeni, se hypähti raviin, ja palasi heinäkasan kimppuun.
Talutin oman tammani tuon karsinaan, ja hain satulan ja suitset valmiiksi. Otin myös juuri pestyt jännesuojat varuiksi, sillä juuri nyt halusin Estellelle kaikkea muuta kuin kolhuja jalkoihin. Harjasin ensin steppailevan tamman juuriharjalla, välittämättä se epätoivoisista näykkimisyrityksistä. Kolmannella kerralla tosin ärähdin tammalle, eikä se sen jälkeen yrittänytkään enään mitään temppuja. Juuriharjan jälkeen otin vielä pintakarvat pois pölyharjalla, ja viimeistelin työni tuloksen kumisualla, joka myös käynnisti tamman verenkierron. Yleensä harjauksesta kaikkea muuta kuin nauttiva Estellekin lepuutti alahuultaan. Varusteista ensimmäiseksi laitoin ponille suojat, jotka vielä varmistin, että ne olivat varmasti hyvin kiinni. Sitten nostin luimivan tammani kaulalle satulan, suoristin huovan, ja liu'utin sen sitten paikoilleen. Katselin tyytyväisenä uutta nahkaa, jonka olin juuri eilen pessyt kiiltäväksi. Kiristin satulavyötä muutamalla reiällä, ja yritin sitten tarjota Ellulle suitsia. Tamma peruutti ja yritti karata, mutta kaulalla keikkuva riimu esti sellaiset aikeet. Niinpä otin napakan otteen, ja sinne ne kuolaimet lopulta sujahtivat. Kun Estelle tajusi, että kyseessä eivät suinkaan olleet ne inhottavat kanget joita käytimme HeA tason seurakoulussa, vaan mukavat omenanmaulla höystetyt maastonivelet, se alkoi pureskella kuolainta ihan tyytyväisenä. Kun turpa ja leukaremmitkin oli kiristetty, asettelin vielä kypärän päähäni, ja sujautin hanskat käsiini. Raippa toisessa kädessäni heiluen talutin vilpoiselle tallipihalle kimon eestinhevoseni, ja pian perässäni tulivatkin myös Mila ja näyttävä Linka.
Minä otin johtopaikan maastossa, sillä Estelle ei voinut sietää muiden perässä kulkemista. Lähdimme yhdelle tutuimmista ja helpoimmista maastoreiteistä, sillä tosiaan, vaikka kello oli tuskin vielä edes neljää, alkoi jo hämärä pikkuhiljaa laskeutua. "Ihana toi satulahuopa. Mistä ostit?" kysyin Milalta. "Equestrian PRO:sta, niinkuin aina" hän naurahti. EQP oli ehdottomasti pohjoismaiden paras hevosvarustekauppa, ja se oli euroopassakin tunnettu ja käytetty liike. Minunkin allani natisi parhaillaan Bridlemanin satula. "Otetaanko ravia? Estelle alkaa olla aika kärsimätön" ehdotin, ja kuulin iloisen hihkauksen takaani. Napautin pohkeeni tamman kylkiin, ja se lähti empimättä ravaamaan isoin askelein leveällä polulla. Linkakin ilmeisesti meni oikein hienosti, sillä kuulin vähän väliä takaani, "Hyvä Linka, hieno Linka..". Estelle ei kuitenkaan ollut samaa mieltä, sillä toimintaa rakastava poni kaipasi jokaiseen retkeen jännitystä. Niinpä, kun saavuimme tutulle pellolle, jossa tapani oli aina spurttailla laukassa, päätti tamma näyttää miten vedetään kunnon pukkilaukat. Jo ensimmäisten kahden laukka-askeleen aikana sain kokea mahaa vääntävän hypyn, minkä voimasta hypähdin ylös satulasta, ja varautumatta toinen jalustimeni irtosi. Tömähdin satulaan, mikä oli varmasti epämukavaa myös ratsulleni, minkä ansiosta sain toisenkin pukin, jonka voimasta sitten kellahdin kynitylle, mutta silti keltaisena hohtelevalle pellolle. "Just." Totesin, kun kääntäessäni päätäni, huomasin tamman nyhtämässä syksyn viimeisiä ruohoja irti mullasta. Mila ravuutti mustan tammansa luokseni, ja kysyi; "Sattuiko? Näytti aika.. koomiselta". "No eihän tuo ollut vielä mitään!" Totesin leikilläni.
Kun palasimme tallipihalle, kello oli jo lähemmäs kuutta, ja katulamput olivat jo syttyneet palamaan tallipihalla. Hämärässä näin Elisan ja feiarthin keskustelemassa kauempana, ja Eetun tähyilemässä Gaian tarhaan. Tytöt hihkaisivat minulle ja Milalle tervehdykset, ja Eetukin nosti kättään. Elisa ja Feiarth tulivat ihan luoksemme asti, joten tietenkin jäimme suustamme kiinni. Kun tamma oli vihdoin päässyt talliin, ja saanut iltarehunsa, lähdin ottamaan valokuvia tallin muista hevosista. Ihan mukava päivähän tästäkin taas tuli, vaikka alla olikin maailman ilkeämielisin rakas tammani <3
|
|